Unella on meille kaikille tärkeää kerrottavaa. Mutta uni on kuin kirje, se täytyy avata ja lukea.

Unilla on tiivis yhteys arkielämäämme ja myös ajatteluumme. Uni näyttää usein todellisen tilanteemme, jonka olemme halunneet kieltää.

Samaa tapahtuu koko ajan elämässämme. Meille sanotaan: ”Huomaa nyt, että teet noin”. Unessa tämä tieto on kuitenkin usein sellaisessa muodossa, että se on helpompi ottaa vastaan.

Kirjaamalla ylös uniamme ja käsittelemällä niitä uniryhmässä, voimme päästä helpommin unen tarjoamiin viesteihin käsiksi.

Asioiden tunnistaminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel niiden hyväksymiseen ja muuttumiseen. Kaikilla on kokemuksia esimerkiksi siitä, että vaikka tiedämme jonkin kipeän tunteemme liittyvän esimerkiksi johonkin lapsuuden kokemukseemme, se ei vielä auta. Tarvitaan sekä oivallus että tunnekokemus yhdessä.

Uniryhmät eivät ole psykoterapiaa, mutta ne ovat silti terapeuttisia.

Terapeuttisessa uniryhmässä koetaan usein käsinkosketeltavana se hetki, kun oivallus ja tunnekokemus kohtaavat. Koko ryhmään tulee tunne, että on tapahtunut eheyttävä kokemus.

kuva

Riitta Pöysä

  • ryhmäpsykoanalyytikko (vet*)
  • psykoterapeutti (Valvira **)
  • aikuiskouluttaja
  • uniryhmäohjaaja

*Suomen ryhmäpsykoterapia ry:n vaativan erityistason (vet) ryhmäpsykoanalyytikkokoulutus, kts. www.psykoterapiaryhma.fi, www.suomenryhmapsykoterapia.fi

**www.valvira.fi

Uni on kirje sinulle!

Kaikille kiinnostuneille avoin uniryhmä Kallion seurakunnassa. Ryhmä kokoontuu kymmenen kertaa joka toinen keskiviikko klo 17.30-20.30 ajalla 6.10.2010- 23.02.20011. Ryhmän hinta on 155€ (laskutetaan 2 erässä).

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.helsinginseurakunnat.fi/kallio tai Johanna Arola@evl.fi tai ma-pe klo 9-13 p. 2340 3611.

Ohjaajan kanssa on lyhyt haastattelukeskustelu puhelimitse ennen ryhmän alkua.

Unet – tie sisäisiin voimavaroihin

Uniryhmä yli 55 vuotiaille naisille.

Ryhmä kokoontuu kuusi kertaa perättäisinä tiistai-iltoinaina klo 17.00- 20.00 ajalla 9.11.-14.12.2010. Ryhmän hinta on 60€. Kokoontuminen Maikki Friberg-kodissa, osoite Bulevardi 11, Helsinki.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen kurssisihteeri Anna Huovilalle 5.10. mennessä kurssisihteeri@naisunioni.fi tai p. 050-5503072, lisää ryhmästä www.naisunioni.fi.

Ohjaajan kanssa on lyhyt haastattelukeskustelu ennen ryhmän alkua.

Kysy lisää ohjaajalta:

Riitta Pöysä 040-5854500, riitta.poysa@kolumbus.fi